Brighton

19.3. Lauantaina lähdin aikaisin aamulla Megabussilla kohti Lontoota. Lontoossa odottelin muutaman tunnin junaa, joka vei minut Three Bridgesin asemalle, josta jatkoin bussilla Brightoniin. Aamun edetessä päivä alkoi kirkastua ja Brightoniin saapuessani aurinko paistoikin jo mukavasti.  Kävelin suoraan hostellille, joka oli aivan rannan tuntumassa.

Hostellini oli tuon Walkabout-klubin yläkerrassa, keskimmäinen rakennus ylläolevassa kuvassa. Kulutin hieman aikaa etsien hostellin sisäänkäyntiä, joka olikin vain yksinäinen portti tuolla kujalla noiden kahden rakennuksen välissä. Saapuessani check-iniin, minulle ilmoitettiin, että jos maksan kortilla, joudun maksaa 5% enemmän. Päätin käväistä automaatilla.

Hostellihuoneeni oli ihan siisti, jos ei lasketa muiden asukkaiden tavaroiden sijoittelua. Ikkunasta näkyi merelle (jos oikein kurotti) ja vessassa tuoksui klorite. Nukuin keskipedissä, ikkunan puoleisessa rivissä. Tykkäsin erityisen paljon siitä, että sängyissä oli verhot. Hostelli oli muutenkin kivan siisti, pelkistetty, mutta siellä täällä oli vintagetyylisiä metallitauluja.

Ensimmäisenä päivänä päätin pyöriä päämäärättömästi kaupungilla, ja lähinnä kulkea sinne minne jalat veivät. Brighton oli upea. Vaikka taivas menikin pilveen, en voinut olla ihastumatta paikan arkkitehtuuriin. Se oli samanlaista kuin muuallakin, mutta valkoista tai muuta kirkasta väriä, joten talot näyttivät entistä ihmeellisemmiltä. Kuin olisi tullut Kreikkaan. Toisaalta mielessäni koko ajan pyöri ajatus siitä, että Brighton on Britannian Miami. Brightonissa ei tosin edustettu Art Decoa, mutta kirkkaat värit tekivät kai mielleyhtymän. Tämä kaupunki on varmasti kesällä ihan mahtava!

Kaupungin keskusta sijoittui kahden kukkulan väliseen laaksoon, jonka toinen reuna vietti merelle. Keskusta itsessään ei ollut äärimmäisen suuri, mutta asutusalueet levittyivät laajalle. Näkymät olivat upeat.

 Muutaman kuvan ylempänä näkyy tämä silta ylhäältä kuvattuna. Vaikuttavan kokoinen!

Kaupungin keskustassa olevat "Lainet", eli ostoskadut ovat yksiä kaupungin tärkeistä nähtävyyksistä. Keskusta oli iloisen pirteä hauskoine puoteineen ja yksityiskohtineen. Illalla päädyin syömään vielä herkullista thaimaalaista ruokaa johonkin lähialueen ravintolaan. Pimeän tultua en halunnut enää kuljeksia keskustassa yksin, joten painelin hostellille. Löysin vieraan ihmisen passin sängystäni, joten jäin odottamaan puhelimeni latautumista oven luokse, siinä toivossa että passin omistaja tulisi takaisin paikalle. Ja niin hän tulikin. Juttelimme hetken, ja hän ehdotti että lähtisin seuraavana päivänä Seven Sistersin kielekkeille. Myöhemmin eräs espanjalais-amerikkalainen nainen tuli seuraamme, keskusteltuamme hetken kävimme kaikki nukkumaan.

Hostelliaamainen. Murot olivat ihan hyviä ja leivänpaahdin hieno, mutta muuta mainittavaa tässä setissä ei sitten ollutkaan. No, tämä kuului hintaan ja pärjäsin kyllä hyvin pitkälle päivää. Aamiaisella huoneessani majoittuva espanjalais-amerikkalainen nainen lyöttäytyi seuraani. Hän oli tavallaan ihan mukava, mutta jotkin hänen mielipiteensä ärsyttivät minua. Hän oli opiskellut psykologiaa ja omistanut kaksi yritystä, mutta myös työskennellyt englannin opettajana. Hän kertoi kuinka hänen elämänsä oli ollut raskas, sillä hänen ainut poikansa oli vastikään kuollut. Lausuessani muutaman myötätunnon sanan hän korjasi kielioppiani. No jaa, mikäs siinä.

Palattuani huoneeseen tämä nainen kysyi mitä aioin tänään tehdä, joten mainitsin Seven Sisterssillä käymisen. Hän kertoi, että se vie koko päivän ja on muutenkin lähinnä kiva kesäisin, joten päätin jäädä kaupungille. Ei huono ratkaisu lainkaan.

Aamu oli tuulinen ja kylmä. Suuntasin aluksi rantaan ja Brighton Pierille. Brighton Pier on avattu ensimmäisen kerran 1899. Siihen kuuluu huvipuisto, pelihalleja ja muutamia ravintoloita. Kuljin laiturin päästä päähän, mutta ei se kovin erikoinen ollut. Juuri kun olin poistumassa laiturilta, sisäänkäynnin kovaäänisistä kaikui John Denverin Country Roads. Oli pakko istua kuuntelemaan, tuli niin hyvä fiilis.

Seuraavaksi kuljin Royal Pavilionille, joka on yksi Brightonin maamerkeistä. Se on toiminut Kuninkaallisten kotina 1800-luvun alussa ja Marie Antonin Carême on työskennellyt siellä! Rakennuksen ulkopuoli on intialaistyyppinen, mutta sisäpuoli on kiinalainen. Sisäänpääsy oli opiskelijoille noin £10, mutta päätin silti mennä. Harmikseni sisäpuolella ei saanut ottaa kuvia, vaikka salaa otinkin Music Hallin katosta yhden. Alakerran salit olivat todella vaikuttavia! Rakennus haisi kuitenkin kauttaaltaan kosteusvauriolta. :-(

Music Hallin katto. Näitä kattokruunuja on ymmärtääkseni Kensingtonin palatsissa, ja niitä voi nähdä parvekkeen ikkunasta. Music Hall oli yksi vaikuttavimmista huoneista, mutta myös hyvin huono-onninen. 70-luvulla pyromaani tuhosi melkein koko huoneen, ja resturoinnin jälkeen hurrikaani heitti ulkokaton koristeen huoneen katon ja lattian läpi.

Pavilionilta poistuttuani aurinko paistoi. Pyörin kaupungin viehättävässä keskustassa ja bongasin muunmuassa muumituotteita myyvän kaupan. Muumipappa seisoo myös yllä näkyvässä kuvassa vasemmalla.

Päätin lähteä katsomaan laakson toisen puolen asuinalueita, kiertäen keskustasta näkyvän hienon kirkon kautta. Kaksi kävelyminuuttia kaupungin ulkopuolella oli tällainen katutaiteen keskus. Alue vaikutti ihan rauhalliselta, mutta ulkonäöstä päätellen ajattelin ettei se ehkä sitä ole. Huonoksi onnekseni yksikään kirkko Brightonissa ei ollut auki, joten katselin niitä vain ulkoolta.

Kyllä jalat saivat näissä mäissä treeniä!

Jostain syystä aurinko sekoitti kamerani valotuksen, mutta ilman tätä outoa hailakkuuttakin nuo talot olivat ihanan kirkkaan värisiä!

Tullessani alas mäeltä alkoi tulla ilta. Päätin mennä rannalle katsomaan auringonlaskua. Aurinko laski horisontin alle 18:14, ja pian sen jälkeen palasin taas hostellille. Olin aloittanut Harry Pottereiden lukemisen englanniksi, joten vietinkin loppuillan Tylypahkassa.

Vaikka hostellihuoneeni olikin siisti ja kylpyhuone hyvän tuoksuinen, leijui jostain jatkuva viemärin haju. Ihan tyypillinen viemäri se ei ollut, sillä se muistutti minua jostakin. Neljän aikaan aamuyöllä heräsin taas siihen hajuun, ja tajusin että viereisessä sängyssä joku kääri marihuanasätkää. Siitä se viemärihaju tulikin! Puhuin tästä aamulla sen espanjalais-amerikkalaisen naisen kanssa, ja hän sanoi huomanneensa sen myös, ja aikoi jututtaa huonetovereita tai mennä kertomaan henkilökunnalle.

Junani kohti Bathia lähti 11:27, ja aamiaisen jälkeen suunnistin suoraan siihen. Se espanjalais-amerikkalainen nainen tuli hyvästelemään minut ovelle, ja sanoi, että oli hauska keskustella sellaisen ihmisen kanssa joka ei ole sekopää. Olin kai ihan otettu.

Upea Brighton jäi taakse ja edessä odotti Bath!

 Wilma