Edinburgh, kaupunki saduista

4.4. Junani Edinburghiin lähti aikaisin maanantaiaamuna. Minulla kävi aivan uskomaton tuuri junalippujen kanssa. Keskimääräinen junalippu Birminghamista Edinburghiin maksoi noin £56, mutta jostain syystä löysin haluamalleni päivälle suoran junayhteyden £10. Siis kymmenen puntaa! Mitä! Onnistuin vielä saamaan hyvän ikkunapaikan, nenä menosuuntaan. Matka kesti yhteensä reilun neljä tuntia ja suunnutelmani oli nukkua osan matkasta. Alkumatkan luin Harry Potteria, mutta muutaman tunnin jälkeen havahduin ikkunoista aukeaviin upeisiin maisemiin. Ei siitä nukkumisesta sitten mitään tullut.

Päivä oli sateisen sumuinen, Birminghamista Edinburghiin asti. Saavuin juna-asemalle luvattuun aikaan ja lähdin etsimään hostelliamme. Juna-asemalta käveli hostellille runsaat kaksi minuuttia. Hostellihenkilökunta tervehti minua iloisesti ja kerroin kuuluvani ryhmään jonka yhteyshenkilö ei vielä ollut paikalla. Virkailija tarjoutui keittämään minulle teetä tai kahvia, mutta sanoin tarvitsevani vain wlanin salasanan jos saan istua oleskelutilassa. Eikä aikaakaan, kun Sam ja Reilyn jo saapuivatkin paikalle.

Hostelli oli kertakaikkiaan upea. Siisti, kaunis ja niin ystävällinen henkilökunta! Ainut suuri miinus oli se, ettei wlan ulottunut huoneisiin asti. Kuinka raivostuttavaa! Muuten hostelli oli kyllä aivan täydellinen. Paras jossa olen ollut. WC-tilat olivat siistit ja vasta uusitut, huoneet miellyttävästi sisustettu (sängyissä oli kaksi tyynyä!), jokaisella oli oma lamppu ja pistorasia, aamiaisella tarjoiltiin munakokkelia, jota henkilökunta paistoi sitä mukaa kun ihmiset pyysivät. Upeaa! Maksoin muistaakseni neljästä yöstä 78 puntaa.

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme pesulalle, sillä Samin täytyi pyykätä. Sumu oli niin tiheää, että palatessamme tuota laaksoakaan hädin tuskin näki, kukkuloista puhumattakaan. Edinburghissa on keskusta-alueella jokseenkin enemmän hautuumaita kuin olen muualla nähnyt.

Pyykinpesun aikana menimme pesulan viereiseen safariteemaiseen pubiin. Minä otin päivän keiton, Reilyn ja Sam ottivat hotdogia ja bagelia. Ruoka oli hyvää ja henkilökunta ystävällistä. Maanantaina emme tehneetkään juuri muuta kuin kävimme pyykkäämässä ja syömässä, sillä Sam ja Reilyn olivat väsyneitä ja ulkona oli niin kurja sää.

Puoli seitsemän aikaan illalla loppu ryhmästämme saapui Edinburghiin. Holly, Shelby, Willy ja Claire saapuivat paikalle samaa aikaa kun yksi ryhmäläisistämme, Rocio, laittoi viestin, että hän oli joutunut sairaalaan. Holly, Shelby, Willy ja Claire olivat tulleet Tibisay-nimisen tytön kanssa Lontoosta Megabussilla Edinburghiin (9h, huh), mutta viestin saatuaan Tibi otti ensimmäisen lennon Birminghamiin. Hän halusi mennä ystävänsä tueksi, joten olimme seitsemisteen yhdeksän hengen huoneessa. Tibi ja Rocio eivät päässeet liittymään seuraamme enää myöhemmin. Rocio pääsi sairaalasta muistaakseni jo tiistaina, mutta he jäivät Birminghamiin lepäämään.

Koska oli jo pimeä ja vettä yhä satoi, päätimme etsiä vain jonkin mukavan pubin jossa kävisimme syömässä. Olimme päättäneet lähteä kiipeämään Arthur's Seatille seuraavana päivänä, joten kävimme matkalla Primarkissa ostamassa varusteita. 

Pubi, johon meidän oli tarkoitus mennä, oli lopettanut ruoan tarjoilun juuri ennen kuin pääsimme paikalle, joten löysimme itsemme Red Squirrel -nimiseen pubiin. Red Squirrel oli aivan mahtava paikka. Maanantai-iltana siellä ei ollut paljoa väkeä, joten saimme istua rauhassa suuriin nurkkapöytiin, levittäen sateesta kastuneet takkimme viereisille penkeille kenenkään häiriintymättä. Tarjoilijamme oli nuori mies joka soitti The Lonely Together -nimisessä bändissä. Ennen juomien tilaamista hän toi meille maistiaisiksi muutamaa eri käsityöläisolutta ja -siideriä. Päädyin erääseen hieman jaloviinan tuoksuiseen, mutta jalohomeviinin makuiseen Thistly Cross -nimiseen skottisiirderiin. Se oli hyvää, mutta pinttiä enempää sitä ei makeutensa vuoksi olisi voinut juoda.

Tarjoilija myös vakuutti monet meistä maistamaan haggis-purilaista ja totta puhuen se oli aika herkullista. Seurana oli bataattiranskalaiset ja purilaisen päällä mummonkurkku. Nam! Haggis itsessään maistui vähän erikoiselta lihamurekkeelta. Purilaisen pihviosuus on siis paneroitu haggisin "sisällöstä" tehty pihvi. Ruoan jälkeen lähdimme tarpomaan sateen läpi takaisin hostellille.

Tiistaina aamusta otimme überit Arthur's Seatin juurelle. Matkan olisi voinut kävelläkin, mutta halusimme säästää aikaa. Arthur's Seat on Holyroodin kukkuloilla oleva huippu, 250m korkeudeltaan. Arthur's Seat mainitaan kuulemma useissa tarinoissa Kuningas Arthurin Camelot-linnan olinpaikkana. Matka oli jokseenkin raskas. Pysähdyimme monesti ottamaan valokuvia (tasaamaan pulssia), mutta lopulta pääsimme huipulle.

Osa polusta oli todella vaikeakulkuista, mutta ymmärtääkseni valitsemamme reitti oli yksi helpoimmista. Kuvassa vasemmalla olemme vielä aika alhaalla, ja oikealla oleva kuva onkin sitten huipulta. Huomatkaa tukastani sojottava hiirenkorva (prkl!) ja alati oheneva lettini. Britannian vesi ei tee hyvää hiuksilleni! Sumuisen sään vuoksi päätin pitää etuhiukseni ylhäällä, sillä kosteus olisi vain riiputtanut sen silmilleni.

Näkymät huipulta olivat mahtavat. Sekä kaupunki että meri näkyivät sumusta huolimatta aika pitkälle.

Turisteilukuvaa, jee! Kaikki ahdistuivat valkoisesta kenkävalinnastani, mutta olin edellisenä päivänä ostanut nämä Primarkista tarkoituksella. Saappaita ei koossani ollut, ja nämä muovipäälysteiset tennarit olivat ainoat joiden ajattelin pitävän kosteuden ulkopuolella. Mustia kenkiä ei ollut sopivan kokoisina, joten päädyin valkoisiin.

Matkalla takaisin alas kävimme piipahtamassa tällaisen kappelin raunioilla.

Upeat maisemat!

Arthur's seatilta palattuamme menimme hostellille vaihtamaan hieman vaatteita ja puhdistautumaan. Sitten suuntasimme laakson toiselle puolelle vanhaan kaupunkiin.

Edinburgh oli kyllä kertakaikkiaan upea kaupunki, vaikka vettä vielä tiistaina hieman tihuttikin. Olimme menossa The Scotch Whisky Experienceen, entiseen viskitislaamoon, mutta matkalla kävimme hakemassa muutamalle seuruelaisellemme ruokaa.

Viskitislaamokierros maksoi £12,5, eikä se mielestäni ollut sen arvoinen. Alkuun kuului "matojuna" jonka varrella meille esiteltiin miten viskiä tehdään. Tämän olin oppinut jo koulussa. Seuraavaksi oli tilaisuus, jossa henkilökunta luennoi meille, minkälaiset tyypilliset maut Skotlannin eri viskialueilla, eli Lowlandilla, Highlandilla, Islayllä, Speysidellä on. Saimme valita yhden viskin jota maistamme, ja siirryimme maailman laajimpaan skottiviskigalleriaan. Galleriasta kuva ylempänä. Paikan vanhin viski oli vuodelta 1897, muutamassa pullossa ei ollut juuri ollenkaan viskiä jäljellä haihtumisen vuoksi ja muutama viski oli muuttunut vihreäksi ja sameaksi. Tämä osuus oli ihan mielenkiintoinen, mutta ei kuitenkaan sen £12,5 arvoinen, vaikka saimme vielä viskinmaistelulasimmekin mukaan.

Oikealla kuvassa pöllö, jonka tapasimme kaupungissa. Mainio otus!

Viskin jälkeen menimme kuuluisaan Frankensteinin pubiin. Päätin kokeilla uudestaan haggista, sillä en ollut varma oliko haggispurilainen riittävän kovatasoinen. Tällä kertaa annokseni oli perinteinen Haggis, neeps and tatties, eli haggista perunamuusilla ja lantulla. Mukana oli vielä kastiketta ja raastettua cheddaria. Haggis maistui jokseenkin samalta kuin edellisen päivän versio, mutta tämä oli hieman kosteampaa. Hyvää se yhä oli, mutta kolmantena päivänä se ei varmaan olisi enää maistunut.

Seuraavaksi kävimme tervehtimässä Greyfriars Bobbyä, koiraa, jonka nenän koskettaminen tuotti onnea. Legendan mukaan tämä skyenterrieri ei poistunut isäntänsä haudalta neljääntoista vuoteen. Muutama ihminen hauvan nenää olikin hiplaillut, sillä värithän siitä oli lähtemässä.

Ah, Edinburgh ♥ Pyörähdimme hautuumaalla josta J.K. Rowling oli kuulemma kerännyt suurimman osan Harry Potter -sarjan nimistä, muunmuassa Dumbledoren. Emme kuitenkaan löytäneet yhtään tuttua nimeä, vaikka muutama James siellä oli.

Iltaa kohden aurinko alkoi paistaa. Pyörähdimme tämänkin hauskannäköisen katedraalin sisällä, mutta valokuvaamiseen tarvittiin muutaman punnan maksanut lupa. Pyh!

Ennen kotiinpaluuta kävimme pyörähtämässä Edinburghin linnan aukiolla. Linnaan oli sisäänpääsymaksu, joten sisälle emme menneet. Aukion reunalla olevasta matkamuistoliikkeestä kävimme  varmaamassa seuraavalle päivälle bussiretken Ylämaille, Timberbush nimiseltä yhtiöltä. Matka maksoi £44, eli noin 60€. Aika tyyris, mutta ehdottomasti sen arvoinen.

Edinburghin linnalta näkyi hyvin koko kaupungin ylle. Ylläolevassa kuvassa tuo korkea huippu on se Arthur's seat jolle aamulla kiipesimme. Tuli aika ylpeä olo kun tajusi kiivenneensä niin korkealle. Wau!

Keskiviikkopäivän vietimmekin aamusta iltaan asti bussiretkellä. Ylämaasta tulee kokonaisuutena oma postauksensa, sillä tämäkin venyi jo näin pitkäksi.

Torstaina lähdimme puolenpäivän aikaan kohti Edinburghin lentokenttää, johon pääsi kätevästi raitiovaunulla puolessa tunnissa. Ylläolevassa kuvassa näkyy hostellimme läheisyydessä oleva Scott Monument, joka on kuulemma maailman suurin kirjailijalle pystytetty muistomerkki. Monumentin vasemmalla puolella näkyy Edinburghin linnaa ja vanhaakaupunkia.

Edinburgh oli kertakaikkiaan upea kaupunki. Jos muuttaisin Britanniaan, niin jopa Bath jäisi pahasti kakkoseksi tälle pohjoisen upealle metropolille. Brightoniin mennessäni ihmettelin mitä hienoa Liverpoolissa oikein oli, sillä Brighton oli niin upea. Bathiin saapuessani mietin että mikä Brightonissa muka oli niin ihmeellsitä. Edinburgh löi kaikki laudalta 10/0. Tämä on paikka jonne palaan vielä.

Seuraavana vuorossa oli kuitenkin Dublin, josta kirjoitan Ylämaapostauksen jälkeen.

-Wilma

p.s. Empiirisen tarkkailun jälkeen koko ryhmämme oli sitä mieltä, että Skotlannista löytyy Britannian komeimmat miehet. Että sinkkunaiset hoi! :-D heh!