Matka Irlantiin: Cliffs of Moher ja Galway

Lauauntai 9.4. Jälleen kerran bussimme lähti aikaisin aamulla. Matkasimme suoralla bussiyhteydellä Dublinista Galwayhin, matka Irlannin saaren poikki kesti noin kaksi tuntia. Jossain vaiheessa matkaa havahduin unestani ja katsoessani ulos näin pitkästä aikaa valkean maan. Yön aikana oli satanut lunta.

Dublinissa ei ollut kovin kylmä, mutta Galwayssä oli kyllä. Saavuimme noin yhdeksän aikaan Galwayn bussiasemalle, josta Lally Toursin järjestämä kiertoajelumme lähti kymmeneltä. Touri maksoi 40€ Dublinista Galwayhin vievän bussin kanssa, eikä siis ollut ihan niin kamalan hintainen. Galwayssä ollessamme koitimme kiertää hieman keskusta-aluetta, mutta kylmyyden vuoksi palasimme aika pian bussiasemalle odottamaan kiertoajelun alkamista.

Oppaamme ja kuskimme nimi oli Darren. Hän oli 29 vuotias mies, joka oli kuulemma juuri valmistunut yliopistosta. En muista mitä hän sanoi opiskelleensa, mutta kertoi rahoittaneensa osan opinnoistaan työllä jota nyt teki, ja oli pitänyt siitä niin kovasti, että jatkoi uraansa sen parissa. Hän ei ollut aivan niin innokas kuin Ylämaan Paul, mutta kertoi silti monesta asiasta, ja mikä parasta, soitti paljon irlantilaista musiikkia.
Öisen lumisateen vuoksi kukkulat olivat lumisia ja sää oli muutenkin varsin mainio.

Kuskimme pysäytti auton useampaan kertaan niin, että saimme otettua hyviä valokuvia joko bussin ulkopuolelta, tai vain nopeasti ikkunasta.

Jälleen kerran talonraunioita bongasinne todella paljon.

Matkalla kohti Cliffs of Moheria pysähdyimme matkailijakeskukseen. Matkailijakeskuksessa oli Aillwee-niminen luolasto, jonne pääsi 5€ lisämaksulla. Olin iloinen lisämaksun pienuudesta, ja erityisesti siitä, että luolasto oli todella hieno ja mielenkiintoinen kokemus. Oppaanamme toimi nuori nainen, joka puhui uskomattoman selkeästi, hauskasti painottaen ja pitäen kunnon harkintatauot heikompikielitaitoisille matkailijoille. Luolaston sisällä oli monta vesiputousta, suurin osa ihan pikkuisia, mutta myös muutama isompi. Yhdessä kohtaa oppaamme kysyi, haittaako ketään jos hän hetkeksi sulkee kaikki valot luolasta. Vastalauseitta hän sitten napsautti valot pois päältä ja pimeys oli kyllä huumaava. Nainen kehotti meitä kokeilla heiluttaa kättämme kasvojemme edessä ja kertoi että liikettä on mahdoton havaita silmin. Hän kertoi myös että tietyn tuntimäärän kun viettää pilkkopimeässä niin alkaa hallusinoimaan. Hyh ja hui!

Matkamme jatkui vuorenrinnettä ylös. Näkymät olivat taas kerran upeat!

Puolen päivän aikaan saavuimme Cliffs of Moherille. Arvatenkin näkymät olivat upeat, erityisesti kun meitä oltiin siunattu niin uskomattoman kauniilla säällä. Päivän edetessä jäätävä kylmyyskin kaikkosi ja tarpoessamme jyrkänteen reunaa tuli ihan kuumakin.

Meri oli niin sininen, lokkeja lenteli edestakaisin, aallot kuohusivat ja paiskoivat vasten kallionseinämää.

Ylläolevassa kuvassa näkyy vuonna 1835 rakennettu pyöreä torni, nimeltään O'Brienin torni.

Lähdimme Reilynin kanssa kulkemaan kohti etelää. Matkaseurani oli oikeastaan koko Irlanninmatkan ajan jokseenkin apaattinen. Mietin kovasti missä syy oli, mutta  veikkasin lähinnä väsymystä. Hän oli kuitenkin matkustanut taukoamatta koko kolme viikkoa, kaipa siinä parhaimmatkin vähän uupuu.

Ihmisiä oli liikkeellä jokseenkin paljon. Ahdistuin aina kun joku meni liian lähelle reunaa. Kielekkeet ovat eteläpuolella yli 120 metriä korkeat.

Harry Potter elokuvasarjan viidennessä osassa, eli Puoliverisessä Prinssissä, on kuvattu yksi kohtaus Cliffs of Moherilla. Kielekkeiden juurella oli elokuvassa luola, jossa Voldemortilla oli hirnyrkki piilossa.

Kielekkeiden jälkeen pysähdyimme pienessä Doolinin kylässä, jossa saimme pitää myös lounastaukoa. Paikallisessa pubissa oli kouluruokalamaisesti muutamaa vaihtoehtoa tarjolla. Otin irlantilaisia makkaroita juureksilla ja kastikkeella. Aika herkullista! Kyytipojiksi otin Coca Colaa. Pullo oli pienin koskaan näkemäni kolapullo. Sen vetoisuus oli 200ml, eli se oli ihan vauvapullon kokoinen. Hihii!

Matka jatkui merenrantaa pitkin takaisin kohti Galwaytä. Suurin osa teistä joita ajoimme oli reunustettu kiviaidoilla ja kiviaitoja oli kyllä koko muukin maa piirretty täyteen. Seutu oli kaikenkaikkiaan enimmäkseen puutonta aluetta, kivistä rinnettä näkyi enimmäkseen, vaikka peltoakin kyllä oli. Mutta niiden kiviaitojen määrä, huhhuh.

Pysähdyimme vielä tälle rannalle, jossa oli erikoinen kallio.

Kiviaitaa ja lisää raunioita.

Suurin osa taloista joiden ohi ajoimme, olivat oikein hyväkuntoisen näköisiä ja siistejä. Ihmettelin sitä hieman, sillä kuten Darrenkin kertoi, on tämä taloudellinen lama riepotellut todella pahasti myös Irlantia. En siis usko että talot olisivat vasta rakennettuja, vaikka todella moni siltä näyttikin. Irlantilaiset siis selkeästi osaavat pitää taloistaan huolta, toisin kuin Britit.

Pysähdyimme vielä tämän Dunguaire-linnan luokse, joka oli kuulemma vasta entisöity. Aika pienihän se oli, eikä ehkä ihan sellainen rakennus mitä itse kutsuisin linnaksi. Katukyltissä kuitenkin luki "Castle" joten ihan linna se sitten oli.

Lisää raunioita!

Palasimme puoli kuuden aikaan Galwayhin, ja koska bussimme Dubliniin lähti vasta seitsemän jälkeen, päätimme katsella hieman ympärillemme. Galway vaikutti oikein eloisalta ja iloiselta pikkukaupungilta. Sääliksemme suurin osa kaupoista sulki ovensa jo kuudelta. Keskustassa oli todella monta niin mielenkiintoisen näköistä pikkuputiikkia joissa olisi ollut kyllä hauska käydä.

Palasimme hieman ennen kymmentä illalla Dubliniin. Cliffs of Moher oli kyllä koko Irlannin paras juttu, mutta luulen että myös säällä on vaikutusta asiaan. Dublin oli kyllä todella kiva kaupunki, mutta molempina päivinä satoi vettä, Galwayssä ja kielekkeillä paistoi aurinko.

Pääsiäislomamatkailumme olivat näin tulleet päätökseen ja sunnuntaiaamuna lensimme takaisin Birminghamiin. Johan oli menoa ja melskettä! Tämä oli nyt viimeinen pääsiäislomaapostaukseni, seuraavaksi keskitytään taas hieman ajankohtaisempiin juttuihin. :-)

-Wilma

Matka Irlantiin: Dublin

Saavuimme viivästysten vuoksi hieman myöhässä Dubliniin. Lentokentältä otimme bussin, joka ajoi 30 minuutissa keskustaan. Hostellimme oli nimeltään The Times Hostel. Sillä oli hyvät arvostelut ainakin hostelworldissa, muistaakseni arvosana oli jopa 8,1. Hostelli oli kalliimpi kuin yksikään muu: taisin maksaa kolmesta yöstä Dublinissa enemmän kuin kaikista muista hostelliöistäni yhteensä. Tämä selittynee sillä, että Dublinissa majoitushinnasto on muutenkin todella korkea.

Hostelli oli, no, ei aivan niin hieno kuin olisin toivonut. Kai sitä perus okeiksikin olisi voinut sanoa, mutta en ole ihan varma siitäkään. Käytävät olivat kapeat, pimeät ja tunkkaiset, huoneeseen kun astui sisään niin lattia antoi myöten. Sängyt olivat ihan siistit kyllä ja huone suuri. Pistorasioitakin oli ihan kivasti. Kylpyhuoneessa puolestaan osa laatoista oli irti, suuri osa halkeilleita, suihkukaappi oli homeinen eikä lattiakaivo vetänyt. Nukuttua kuitenkin sai aivan yhtä hyvin kuin muissakin paikoissa ja hostellin sijainti oli aivan täydellinen. Aivan keskustassa, Temple Bar -nimisen alueen vieressä ja ainakin wlan toimi huoneissa asti :-D

Matkalaiset olivat väsyneitä, joten lepäsimme aivan hetken hostellilla. Hieman illemmalla lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Naapurissa oleva Temple Barin aluella on ymmärtääkseni kaupungin paras pubikatu, joten suunnistimme sinne. Ei liene yllättävää, että kuuluisa The Temple Bar -pubi oli siellä myös.

Ja The Temple Bariinhan me menimme. Paikka oli uskomattoman hauska. Ihmisiä oli jo alkuillasta aivan käsittämättömän paljon, livemusiikki soi, sisäterassilta kantautui tupakanhajua ja ihmiset juttelivat iloisesti keskenään. Harmikseni paikka ei tarjoillut yhtään käsityöläissiidereitä, vaan lähinnä bulkkikamaa ja oli ennemmin erikoistunut oluisiin. Tilasimme täytettyjä leipiä ja otin jotakin mietoa olutta puolikkaan pintin. Ihan juotavaa se oli ja leipä oli hyvä. Mutta tunnelma se oli paras juttu!

Ennen hostellille palaamista päätimme tehdä pienen kävelylenkin joenviertä, sillä sade oli tauonnut.

Dublin vaikutti ihan hauskalta paikalta ainakin ensimmäisen illan perusteella.
Seuraavana aamuna etsimme itsemme Jamesonin viskitislaamolle.  Tislaamo oli ymmärtääkseni yhä vastakin toiminnassa ja se oli heti paljon vakuuttavampi kuin Edinburghin Viskitouri. Harmittelimme että olimme edes ostaneet liput Edinburghissa, sillä olisimme halunneet nähdä tämän paikan paljon mieluummin. Emme kuitenkaan viitsineet laittaa siihen rahaa, mutta ostimme kuitenkin lämpimiä viskijuomia. Kaakao, talvipunssi ja höyrytetty omena ja kaneli olivat valintamme. Ainakin minun talvipunssini oli aika hyvä, vaikka ehkä tähtianis olisi saanut maistua siinä voimakkaammin.

Tislaamolla oli hienot, tyhjistä Jameson-pulloista tehdyt kattokruunut.

Kävelimme sateen läpi katsellen kaupunkia. Yritimme päästä moneen kirkkoon sisään, mutta harmiksemme jokaisessa oli sisäänpääsymaksu. Toisaalta ymmärrän tämän, mutta kyllä se hieman tuohdutti. Viimeksi Venäjällä olen joutunut maksamaan itseni sisään kirkkoon. Höh. Yllä kuva Pyhän Patrickin kirkosta.

Sam lähti toista ystäväänsä vastaan lentokentälle ja hän vietti loppuloman hänen seuranaan. Kävelimme Temple Bar alueen läpi hostellille.

Alue oli kyllä vallan hurmaava, sateesta huolimatta.

Pysyttelimme Reilynin kanssa hetken hostellilla, kun selvitimme mitä aiomme tehdä seuraavaksi. Katsoimme muutamia paikkoja, mutta päädyimme ostamaan liput Guinnessin panimolle ja samalla varasimme matkan Cliffs of Moherille lauantaiksi.

Guinnessin panimo, tai "Guinness Storehouse" oli kyllä ihan mielenkiintoinen ja hauska kokemus. Pääasiassa se oli saman tyyppinen kuin mikä tahansa kaupallinen turistikierros, mutta ehkä olin niin iloisesti yllättynyt, kun vertasin sitä Edinburghin viskitouriin.

Alussa käytiin läpi perinteiset "miten oluen paneminen tapahtuu", mutta se oli osittain todella hauskasti tehty. Yllä kuva vesiputouksesta jonka alitse pääsimme kävelemään.

Koko jutun hauskin osuus oli Guinnessin maistaminen ja täydellisen Guinnesstuopin kaataminen. Guinnessin maistatuslasit olivat kertakaikkiaan niin mahdottoman suloisia! Harmiksemme emme saaneet niitä pitää. Poistuessamme maistatushuoneista olin kahden vaiheilla laittaisinko vauvatuopin vain laukkuuni, mutta sitten muistin alakerran CCTV-kyltit ja laitoin sen kiltisti tarjottimelle. Myöhemmin matkamuistokaupasta minun oli pakko käydä ostamassa itselleni sellainen, vaikka se maksoikin 4€.
Maistatuksen jälkeen oli vuorossa baareilua. Meille opetettiin miten Guinness perinteisesti kaadetaan tuoppiin ja kaatamisen jälkeen saimme diplomit, joissa luki "This is to certify that (lisää nimi) has crafted the perfect pint of Guinness". Ihan hauska muisto. Jälkeenpäin saimme tietysti juoda kaatamamme tuopit. Lähdimme Reilynin kanssa tehtaan katolla sijaitsevaan baariin, joka oli ympyrän muotoinen huone ja jonka jokainen seinä oli lasia. Hienot näkymät!

Guinness-mainosten esittelyä.

Matkamuistoliikkeissä olevissa magneetteissa oli aina tärkeimpien nähtävyyksien lisäksi kuvattuna värikäs ovi. Yritimme selvittää, mihin tämä mysteeriovi kuului. Ymmärtääksemme Dublinissa asuntojen ulkopuolet olivat muuten todella säännösteltyjä ja ainoastaan ulko-ovien kautta pystyi hieman esittämään talossa asuvan perheen persoonaa. En tiedä oliko tämä todellinen syy oville magneeteissa, enkä usko että ainakaan näitä normaaleja rivitalo-ovia siinä niin meinattiin, mutta onhan tuo ihan hauskan värinen. Guinnessiltä kotiin päin kulkeissamme, poikkesimme kadulla, jonka jokainen ovi oli iloisesti eri värinen. Reilyn poseerasi sinisen oven edessä, minä valkkasin punasen. 
Oikealla kuva positiivisesta katutaiteesta.

Dublinin linna ulkopuolelta.

Kuuluisa Molly Malonen patsas kärryineen.  Muistan vieläkin, kun ala-asteen musiikintunnilla opettelimme laulamaan Molly Malonen laulun. Koitin äskettäin etsiä suomenkielisiä sanoja siihen, niitä kuitenkaan löytämättä.

Illalla menimme vielä Reilynin kanssa Temple Barissa sijaitsevaan perinteistä irlantilaista ruokaa tarjoilevaan ravintolaan. Ravintola oli ihan viihtyisä ja vaikutti siltä kuin siellä olisi ollut ihan paikallisiakin, mutta jotenkin minulla tuli siitä ihan turistiravintolavibat. Kaikesta huolimatta ruokani oli erittäin hyvää. Otin irlantilaista naudanlihapataa joka oli kyllä niin herkullista! Nam! Reilyn taisi ottaa lampaanpotkaa, joka oli kuulemma sekin aivan erinomaista.

Lauantaiaamuna heräsimme aikasin bussiin, joka vei meidät Galwayhin. Galwayssä nousimme Cliffs of Moher kiertoajelulle, mutta siitä kirjoitan taas erillisen postauksen.

Sunnuntaina ennen kukonlaulua hyppäsimme taas bussiin. Meidän 10€ lento lähti Dublinista nimittäin jo 6:25. Yllä oleva kuva on hieman tärähtänyt, mutta kai sitä tuohon aikaan saa ollakin. Olimme ennätysnopeasti Birminghamissa. Muistan räpäyttäneeni silmiäni nousun jälkeen ja kun avasin ne taas, laskeuduimme Birminghamiin. Huonoksi onneksemme jouduimme odottamaan Birminghamin lentokentällä ensimmäistä junaa tunnin. Huonosti nukkuneena kylmällä asemalla istuskelu ei ollut kaikkein hauskin juttu, mutta oli mukava päästä kuitenkin aika aikaisin kotiin.

Kotiin saapuessani pesin kaikki vaatteeni ja tein jos monta muutakin tarpeellista asiaa. Viimeinen lomapäivä päättyi ja ensimmäinen koulumaanantai pitkästä aikaa koitti. Minulla oli kyllä aivan uskomattoman kiva loma, niin paljon uusia kokemuksia ja upeita paikkoja! Olen kyllä todella onnekas kun minulla on mahdollisuus päästä tällaiselle matkalle, koko vaihdosta nyt puhumattakaan. Vaan onhan tähän säästetty ja opintolainoja maksellaan sitten eläkevuosiin asti, hehee.
Vielä yksi loma-aiheinen postaus edessä ja sitten palataan jonkunmoisen arkikuulumisjutun kanssa. Kyllä aika menee nopeasti!

-Wilma

Ylämaa - matka pohjoiseen

Matka Skotlannin Ylämaille alkoi aikaisin keskiviikkoaamuna. Bussimme lähti laakson toiselta puolelta kahdeksan aikaan, mutta saavuimme paikalle puoli tuntia etuajassa. Istuimme bussin takaosaan koko porukalla. Kuskimme nimi oli Paul. Hän oli mukava, noin kuusikymmenvuotias mies, joka kyllä tiesi yhdestä jos toisestakin rakennuksesta ja luonnonmuodostelmasta monta asiaa.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli reilun tunnin päässä lähtöpaikasta. Paikka oli matkamuistoliike jossa oli myös kahvila-ravintola, vähän keskellä ei mitään. Ulkona aitauksissa oli kuitenkin ylämaankarjaa, eli Coo:ita. Vaikka olen nähnyt näitä Suomessakin, niin ovathan nämä nyt kertakaikkiaan niin uskomattoman hellyyttävän näköisiä. Pitkä etutukka ja mahdottoman hauskannäköinen nenä! Voi että! Olimme pysähdyspaikalla puolisen tuntia, joten valtaosa sielläoloajasta kuluikin suloisen karjan ihasteluun. Myymälästä sai ostaa lemmuille punnan maksavia herkkukasseja, joissa ymmärtääkseni oli lanttua ja porkkanoita. Muutama ryhmäläisemme ostikin sellaiset kassit ja nämä kaksi otusta olivat siitä niin kovin innoissaan. Yllä Willyn GoProlla ottama kuva. Voi apua!

Matkamme Ylämaille jatkui. Näkymät olivat uskomattomat. Välillä satoi, välillä paistoi ja toisinaan sumua oli niin vähän että vuorten huiputkin näkyivät.

Paul kertoi innoissaan tästä sillasta, kuinka voimme nyt kertoa kaikille että olemme nähneet Harry Potter sillan. Todellisuudessa tämä yksilö on kuitenkin vain toiminut HP2 elokuvan sillan inspiraationa, eikä tätä ole käytetty kuvauksissa. Ilmeisesti se aito silta on kuitenkin jossain Skotlannissa.

Sumun ja sateen vuoksi oli liikkuvasta ajoneuvosta vaikea ottaa kuvia. Ohitimme kovin monta järveä, joista useimpia Paul kehui hyviksi kalastusjärviksi. "Loch" eli irlannin ja gaelin kielellä "järvi".

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Glencoe. Kesäisin varmasti vieläkin upeamman näköinen vuoristolaakso, jota usein mainitaan Skotlannin kauneimmaksi paikaksi. Matkalla näimme myös monia vesiputouksia ja pikkuisia koskia. Valuva vesi on tehnyt vuorenrinteisiin uomia joita pitkin isot ja pienet purot laskevat. Yksi monista koskista/putouksista kuvattuna oikealla.

Tässä kuvassa kaikilla oli niin mahdottoman hyvät ilmeet! Takarivissa vasemmalta: Shelby, Sam ja minä, alhaalla Reilyn ja Willy.

Sitten vielä tiimipose, josta Holly jostain syystä puuttuu. Vasemmalta: Shelby, Claire, Willy, Sam, Reilyn ja minä. Ainakaan Holly ei ollut ottamassa meidän kuvaamme.

Nämä maisemat!

Paistetta, sumua, sadetta ja olisiko tuossa vielä sateenkaari. Niitä tuli kyllä nähtyä matkalla ihan ennätysmäärä. Vuortenhuiput ovat pilvien alla piilossa.

Saavuimme kuuluisalle Loch Nessille muistaakseni noin kolmen aikaan iltapäivällä. Meillä oli mahdollisuus joko ostaa £19 lippu linnanraunioille ja veneeseen, tai £13 lippu veneeseen. Kolmas mahdollisuus oli odotella Loch Nessin rannalla olevassa matkailijainfopisteessä jossa oli myös kahvio. Päätimme maksaa £13 veneilystä, mutta eipä se nyt kummoista ollut. Olisin varmasti ollut ihan iloinen jos olisin istunut rantakahviossakin. Vettähän se Loch Nessinkin vesi on. Koko muu ryhmä kuitenkin meni veneeseen, joten lähdin minäkin. Ja voihan nyt sanoa huristelleensa Loch Nessillä. Hirviöitä emme monen sääliksi kuitenkaan bonganneet.

Matkalla Loch Nessiltä pohjoiseen ohitimme Lochend-nimisen paikan, eli suomennettuna Järvenpään. :-D Ajoimme yhden kaupungin ja muutamien kylien läpi matkalla myös. Yksi viehättävimmistä kylistä oli sellainen kuin Fort William. Kuvassa puolestaan on Loch Nessin päässä sijaitseva Iverness-kaupunki, joka on itseasiassa ainut kaupunki Ylämailla. Siellä kuulemma järjestetään vuosittain säkkipillifestivaalit.

Takaisin eteläänpäin tultaessa näimme enemmän lampaita kuin ylös mennessä. Matkalla sinnepäin oli enemmän karjankasvatukseen soveltumatonta maastoa.

Sadepilviä kukkulan yllä.

North Queensferryn ja Queensferryn välinen rautatiesilta.

Saavuimme takaisin Edinburghiin noin 20:30. Päivä oli kertakaikkiaan upea. Olin pakannut omat eväät mukaan, ja pärjäsin niillä vallan hyvin. Matka oli aika kallis (£44), mutta ehdottomasti sen arvoinen. Ainut mikä ehkä harmittaa, oli se veneily Loch Nessillä, joka oli sen ylimääräisen £13. Vieressäni istui bussissa joku aasialainen tyttö, joka nukkui suunnilleen koko matkan. Minusta on aivan käsittämätöntä laittaa kuusikymmentä euroa kiertoajeluun, jos nukkuu koko matkan. Ehkä hän ei maksanut sitä itse, mistä sen tietää. Kaikesta huolimatta nautin kyllä matkastamme todella paljon. Valokuviin ei Ylämaita voi tallentaa, se pitää kokea itse. Tässä kuitenkin pieni maistiainen matkastamme.

Seuraavana aamuna oli vuorossa lento Dubliniin.

-Wilma